Hypoglykemialta välttyminen

Hypoglykemialta välttyminen

Liikunta voidaan luokitella kahteen tyyppiin, anaerobiseen ja aerobiseen. Anaerobiselle liikunnalle on ominaista lihasten intensiivinen käyttö (esim. pikajuoksu, painonnosto, jääkiekko). Aerobisessa liikunnassa lihaskuormitus on vähäisempää (esim. juoksu, pyöräily, soutu, uinti ja muu kestävyysurheilu). Moniin aerobisiin lajeihin kuuluu lyhyitä anaerobisia jaksoja (esim. jalkapallo tai pesäpallo). Anaerobiset jaksot ovat lyhyitä (joskus vain muutamia sekunteja) mutta voivat kohottaa veren glukoosipitoisuuksia dramaattisesti adrenaliinin ja glukagonin erittymisen takia. Verensokerin nousu on tavallisesti ohimenevää, kestäen tyypillisesti 30-60 minuuttia ja sitä saattaa seurata hypoglykemia liikuntaa seuraavien tuntien aikana. Aerobisilla harjoituksilla on taipumus alentaa verensokeria sekä liikunnan aikana (yleensä 20-60 minuuttia liikunnan alkamisajankohdasta) että sen jälkeen.

On suositeltavaa pyrkiä verensokeriin jonka taso on vähintään 6.7 mmol/l (120mg/dl) tai korkeampi ennen liikunnan alkua hypoglykemian välttämiseksi. On ehkä syytä ottaa useampi perättäinen verensokerikoe noin 30 minuutin välein, jotta voi päätellä onko glukoosi nousussa vai laskussa ennen liikunnan aloittamista. Jos glukoositasosi on alle 5 mmol/l (90mg/dl)eikä ole nousussa ja jos liikunta on lähinnä aerobista, hypoglykemian riski liikunnan aikana on suuri. Jos hypoglykemiaa oli ennen liikuntaa (esim. edellisenä yönä), hypoglykemian riski liikunnan aikana saattaa olla hieman tavanomaista suurempi. Jos harrastat liikuntaa kahtena ateriaa edeltävänä tuntina, sinun täytyy yleensä alentaa bolus-annosta 30-50 prosentilla. Jos liikunta kestää pitempään (90 minuuttia tai yli), bolusta on vähennettävä vieläkin enemmän.

Eräässä tutkimuksessa ykköstyypin diabetesta sairastavat maastohiihtäjät pystyivät jatkamaan hiihtoa useita tunteja vähentämällä ateriaa edeltävää insuliiniannosta 80 prosentilla. Vastaavasti ne, joilla annosta pienennettiin vain 50 prosenttia, jaksoivat hiihtää vain 90 minuutin ajan. Joillakin ateriaa edeltävä insuliiniannos voi aluksi nostaa heidän verensokeriaan, mikä huonontaa heidän suoritustaan. Siinä tapauksessa on ehkä parempi turvautua ylimääräisiin hiilihydraatteihin kuin annoksen pienentämiseen, jotta suoritus onnistuisi mahdollisimman hyvin. Jos olet harjoittanut jalkalihaksiasi, reiteen pistetty insuliini imeytyy tehokkaammin ihonalaisesta kudoksesta (tämä pätee ennemmin lyhyt- kuin nopeavaikutteiseen insuliiniin). Jos pistät insuliinin niin syvälle että se menee lihakseen saakka, se imeytyy paljon nopeammin ja on olemassa hypoglykemiariski. On tärkeä muistaa, että liikunta pelkästään ei alenna veren glukoosipitoisuutta lainkaan. Jotta glukoosipitoisuus alenisi, elimistöllä on oltava insuliinia.

Verenkierrossa oleva glukoosi tarvitsee insuliinia pystyäkseen imeytymään lihassoluihin. Glukoosin imeytymisnopeus lihaksiin aikuisella on noin 8-12 grammaa tunnissa liikuttaessa normaalin tahtiin, kun taas voimakkaassa rasituksessa imeytymisnopeus on kaksinkertainen. Hormonien, adrenaliinin, glukagonin ja kortisolin tasot verenkierrossa kohoavat liikunnan aikana. Glukoosia vapautuu maksassa olevasta varastosta ja maksan proteiinit valmistavat uutta glukoosia. Jos maksa ei kykenisi lisäämään glukoosin tuotantoa, veren glukoosipitoisuus laskisi 0,1 mmol/l (2 mg/dl) vauhtia per minuutti liikunnan aikana ja johtaisi pian hypoglykemiaan. Jos veressä on runsaasti insuliinia, se estää glukoosin tuotannon maksassa, mikä puolestaan lisää hypoglykemiariskiä. Terveillä ihmisillä veren insuliinipitoisuus laskee liikunnan aikana.

Tiedot perustuvat tohtori Ragnar Hanasin hyödylliseen, selkokielisellä englannilla kirjoitettuun oppaaseen Type 1 Diabetes in children, adolescents and young adults, jonka tarkoitus on auttaa diabeteksen ymmärtämisessä. Klikkaamalla tästä voit tilata tohtori Hanasin kirjan verkosta itsellesi.

4
arvion joka perustuu 1 ääneen .